Joensuun Vapaa Teatteri

Osaaminen
Kuvaus

Joensuun Vapaa Teatteri on korkeatasoista ammattiteatteria tuottava yhdistys, joka perustettiin vuonna 1982. Olemme tuottajateatteri, joka kiinnittää kutakin tuotantoa varten oman taiteellisen henkilökunnan.

Jossain määrin vaistonvaraisesti pyrimme edistämään elämyksellistä taidetta ja usein sen marginaalisiakin vaihtoehtoja. Tämä linjaus on aiheuttanut sen, että esityksemme ovat enimmäkseen pienimuotoisia. Taiteellista toimintaamme on aina siivittänyt voimakas usko taiteen itsenäiseen merkitykseen sekä ihmisyyteen.

Toiminta oli välillä lepotilassa, mutta on taas aktivoitunut vuodesta 2008 alkaen. POHJASURU vuonna 2012 oli kaunis ja elämyksellinen teos, joka soi katsojilleen iloa, lohtua ja uskoa ihmisrakkauteen.

Voimakkaasti vaikuttavia, lohdullisia elämyksiä tuottaa myös tuorein esitys MINIÄNUKKE (Laulu - musiikillinen tarina Miniänukesta), joka on saanut innoituksensa ilomantsilaisista kansantarinoista. Sanna Kurki-Suonio ja Pauliina Syrjälä ovat säveltäneet ja esittävät Pirkko Kurikan käsikirjoittaman ja ohjaaman minimalistisen musiikkiteatteriesityksen.

Ohjenuoramme on Elli Tompurin, teatterikentän toisinajattelijan ja merkittävän näyttämötaiteilijan ajatukset: "...teatteria elämän puolesta. Niin että jokainen tulisi taiteen avulla runsaammaksi ihmiseksi, innostuisi täyttämään elämänsä parhaimman minänsä mukaan."

www.kinostamo.fi/vapaateatteri

Avainsanat
Muokkauspäivämäärä29.10.2014
Tuotteet ja palvelut

Miniänukke (LAULU - musiikillinen tarina Miniänukesta) ks. teatteriesitykset

 

Kulttuuri-/taideala Teatteri


Esittelykuvia - klikkaa katsoaksesi

Yhteystiedot
Pakka-keskus
Pakkahuone, Joensuu
050 401 2078
pakka(at)pakkahuone.info
Suora linkki tähän profiiliin: http://pakka.fi/profile/101?PHPSESSID=78335f58a6a9d8ee43dc82a6da74ca68